Ruoka ja juoma

Uutta tämän vuoden Joen Yössä on myös Ilosaareen rakentuva ruoka- ja juomamaailma.  Pääroolissa ovat loppukesän herkut sekä kiinnostavat alkavan syksyn juomat. Venetsialaisteemaan sovitettujen rantaruokien valmistuksessa parastaan panevat kaupungin kovimmat keittäjät, joten hienoja makuja on luvassa.

Juomapuolella tarjolla on itäsuomalaisten juomantekijöiden ja panimoiden tuotteita heidän itsensä tarjoilemina. Panimoita tulee mukaan mm. Kuopiosta, Savonlinnasta sekä tietysti Pohjois-Karjalan alueelta. Maistamisen ohessa voi siis jututtaa juomantekijää. Mukana on myös kauteen sopia viinejä maahantuojien valikoimista heidän asiantuntijoiden esitteleminä.

Viinitietoutta jaetaan myös Ravintola Kerubin sisätiloissa yhdessä viiniseura Munskänkarnan kanssa. Yleiskatsauksen viinien maailmaan voi käydä hakemassa Viiniradalta, jossa kerrotaan perustietoja juomasta. Tasting –tilaisuuksia järjestetään niin oluen, kuin viinin osalta, ja näihin pääsee mukaan etukäteen ilmoittautumalla. Ilmoittautuminen alkaa 7.8. Kerubilla.

 

Ruokaa Kerubin Grillistä

Joen Yönä Ilosaareen rantautuvien juomien kanssa päästään maistamaan parhaita paloja Kerubin keittäjien kesän herkuista. Päättyvän kesäkauden ja alkavan syksyn satoa laitetaan grilliin ja savustimeen - ja tarjoillaan niin kuin kuuluu; pimenevässä elokuun illassa ja hyvässä seurassa. Ruokaa tarjolla aikavälillä 15.30-00.00. Venetsialaismenuun Kerubin tyyliin kuuluu:

Kerubin härkäburgeri (VL) 12 €  
- puuhiilillä grillattu Finn Angus -härän jauhelihapihvi, cheddar-juusto, valkosipuli-aiolia ja coleslawi

Härkisburgeri (vegaani) 12 €                                            
- mausteista härkistä, tomaattia, valkosipuli-aiolia ja coleslawia

Savulohta Kerubin tapaan (L,G) 15 €                                         
- pintasavustettua lohta raikkaan jugurttiraidan kera, ranskalaisia perunoita ja sadonkorjuusalaattia 

Savustettua Finn Angus -härkää Chuck Roll & Jack Daniel's kastikkeella (M) 15 €                       
- chilillä maustettua ja pitkään savustettua härkää, Jack Daniel's -kastiketta ja ranskalaisia perunoita

Halloumijuustoa ja sadonkorjuusalaattia (L,G) 12 €                                     
- grillattua halloumia ja kasviksia, raikas jugurttiraita ja sadonkorjuusalaattia 

Kerubin makkaraperunat (M,G) 12 €                                        
- Ranskalaisia perunoita ja Kerubin itse valmistamaa mausteista chorizo-makkaraa ja Jack Daniel`s kastiketta

Ranskalaiset perunat (M,G) 6 €                                                         

Bataattiranskalaiset ja valkosipuli-aioli (M,G) 8 €

Tastingit Kerubilla

Itäsuomalaiset oluet ja alkavan syksyn viinit esittelyssä Joen Yönä Kerubilla 
Nyt niitä pääsee maistamaan ihan ohjatusti! 

Osana Joen Yön juoma- ja ruokatapahtumaa järjestetään Kerubilla perjantaina 25.8 kaikille avoimia viinien ja oluiden tasting-tilaisuuksia. Maistelutilaisuuksien
puikoissa ovat  juomamaailman asiantuntijat, ja niissä pääsee tutustumaan oluen ja viinin maailmaan pintaa syvemmältä. 

Viinien maistelu on pitkään mielletty hiukan mystiseksi lajiksi, mutta tästä ei suinkaan ole kyse. ”Viini on monisyinen ja vivahteikas juoma, mutta mitään salatiedettä sen maisteluun ei liity.” naurahtaa Altia Akatemian viinivalmentaja Tatu Torikka. Yhtenä tastingien tavoitteena onkin hälventää tätä mystisyyttä, ja avata osallistujille uusia tapoja nauttia viinistä. Tastingissa perehdytään viininmaistelun perusteisiin ja maistetaan puna-, valko- sekä kuohuviinejä.

Tastingien ohessa viinitietoutta Ilosaaressa on jaossa viiniseura Munskänkarnan ja alan opiskelijoiden järjestämän Viiniradan muodossa. Viiniradan rasteilla pääsee tutustumaan viinin perusasioihin, ja voi saada vinkkejä vaikkapa ruuan ja viinin yhdistämiseen. Alkavan syksyn venetsialais-teemaan liittyen tarkemmassa esittelyssä on erityisesti italialaisia syyskauden viinejä. 

Itäsuomalaisten pienpanimoiden tuotteet ovat Joen Yössä vahvasti esillä. Ohjatusti olutherkkuja maistellaan JaskanKaljat -olutblogin vetäjän Jaakko Matikaisen johdolla. "Pienpanimobuumin myötä Itä-Suomeen on viime vuosina syntynyt useita kiinnostavia panimoita, ja nyt juomantekijöihin sekä heidän tuotteisiin on ainutkertainen mahdollisuus tutustua samalla kertaa." Toteaa olut-asiantuntija Matikainen.

Viini- ja oluttastingeihin on paikkoja rajoitetusti ja ne myydään etukäteen. Kaikki tastingit ovat maksullisia, mutta hinnat on pidetty kohtuullisina. Hintaan sisältyy tarjoiltavat maisteluannokset. Lippuja tilaisuuksiin on saatavilla 7. elokuuta alkaen Ravintola Kerubista.


Näin pääset viiniharrastuksen alkuun - viini-tasting

Kattaus 1 klo 18.00 Kerubin Sortavala -kabinetti 
Hinta 20 eur


Kattaus 2 klo 20.00 Kerubin Sortavala -kabinetti
Hinta 20 eur

Vetäjänä viinivalmentaja Tatu Torikka, Altia Akatemia


Itä-Suomen pienpanimoiden herkut - olut-tasting

Kattaus 1 klo 18.00 Kerubin Rajakapteenin pirtti
Hinta 20 eur

Kattaus 2 klo 20.00 Kerubin Rajakapteenin pirtti
Hinta 20 eur

Vetäjänä Jaakko Matikainen, JaskanKaljat -blogi

 

Lisätietoja: Harri Laukkanen, 
050-3360489 / harri.laukkanen@kerubi.fi

 

Katuruokakarnevaalit vol. 3 Rantapuistossa

Katuruokakarnevaali järjestetään kolmatta kertaa Joensuun Teatteriravintolan välittömässä läheisyydessä, Joen Yön aikaan perjantaina 25.8. klo 16 alkaen! Kaupungintalon puistossa safkaa loihtimassa: Joensuun TeatteriravintolaRavintola SuloKatu-Catering ja Kesäkahvila Rento. Hinnat pidetään matalana ja meno lunkina. Näistä tulee hauskat kestit!